Krogeruksen tekijänoikeudellinen kvartaalikatsaus 3/2025
Julkaisemme tänä vuonna kvartaaleittain tekijänoikeudellisen katsauksen, joka tarjoaa tiiviissä muodossa katsauksen tekijänoikeudelliseen oikeuskäytäntöön kuluvan vuosineljänneksen ajalta. Tällä kertaa katsauksessa tarkastellaan markkinaoikeuden ratkaisua, tekijänoikeusneuvoston lausuntoa sekä henkilöbrändin luvattomaan kaupalliseen käyttöön ja sen hyvitykseen liittyvää Helsingin hovioikeuden ratkaisua.
Löydät edelliset kvartaalikatsaukset verkkosivuiltamme: Kvartaalikatsaus 1/2025 ja Kvartaalikatsaus 2/2025.
Teos, tekijyys ja tekijänoikeuden siirtyminen – Markkinaoikeuden ratkaisu MAO 420/2025
Keskeinen kysymys
Asiassa arvioitiin, ylittikö Valco-liikemerkki tekijänoikeussuojan edellyttämän teoskynnyksen sekä kuka tai ketkä olivat Valco-liikemerkin tekijänoikeuslaissa tarkoitettuja tekijöitä. Lisäksi arvioitiin, oliko merkin tekijänoikeus tai käyttöoikeus siirtynyt Valco Oy:lle ja oliko tekijänoikeutta loukattu.
Tausta
BrändiBox Oy (aiemmin The Ruuti Oy) on ollut vuonna 2020 perustettu yritys, jonka osakkeet on omistanut graafinen suunnittelija ja taiteilija A. Valco Oy on vuonna 2018 perustettu yritys, jonka toimialana on kuulokkeiden suunnittelu, valmistuttaminen ja myynti. A oli keväällä 2018 tullut Valco Oy:n osakkaaksi viiden prosentin omistusosuudella ja hän oli kesällä 2019 ollut Valco Oy:n perustajien toimeksiannosta suunnittelemassa ja aikaansaamassa Valco-liikemerkkiä. Valco Oy:n hallituksen jäsenet JR ja HH olivat myös osallistuneet liikemerkin suunnittelutyöhön muun muassa kommentoimalla merkin luonnoksia ja hyväksymällä merkin lopullisen ulkoasun. HH oli myös lisännyt luonnokseen yksittäisen pisteen. Valco Oy oli sittemmin käyttänyt kyseistä liikemerkkiä verkkosivuillaan, sosiaalisen median markkinoinnissaan ja tuotteissaan. Valco Oy oli lisäksi rekisteröinyt itselleen Valco-tavaramerkin, johon kyseinen liikemerkki sisältyy sellaisenaan.
Tapauksessa BrändiBox Oy:n konkurssipesä (kantaja) väitti, että sillä on yksinomainen tekijänoikeus Valco-liikemerkkiin ja että Valco Oy (vastaaja) on täten loukannut sen tekijänoikeutta käyttämällä liikemerkkiä tuotteissaan, markkinoinnissaan ja verkkosivuillaan ilman asianmukaista lupaa. Kantaja vaati näillä perusteilla 685 378 euron hyvitystä merkin väitetystä luvattomasta käytöstä sekä Valco-tavaramerkin mitätöimistä.
Vastaaja kiisti kantajan väitteet ja vaati kanteen hylkäämistä. Vastaajan mukaan Valco-liikemerkki ei ylittänyt tekijänoikeussuojan edellyttämää teoskynnystä. Mikäli liikemerkki kuitenkin ylittäisi teoskynnyksen, vastaaja väitti tekijänoikeuden jakautuvan A:n, HH:n ja JR:n kesken. Vastaaja korosti, että A oli Valco Oy:n osakkaana saanut toimeksiannon suunnitella yhtiölle logo, ja että Valco-liikemerkki oli kehittynyt yhteistyössä käydyissä keskusteluissa, joissa A oli toiminut lähinnä ideoiden teknisenä toteuttajana. Lisäksi vastaaja väitti, että A oli konkludenttisesti siirtänyt tekijänoikeuden tai vähintään myöntänyt käyttöoikeuden Valco Oy:lle osana osakastyötä, josta hän oli jo saanut korvauksen osakeomistuksen muodossa.
Oikeuden ratkaistavaksi jäi siis ensinnäkin kysymys siitä, ylittikö merkki ylipäätään teoskynnyksen. Jos teoskynnys ylittyi, oli oikeuden lisäksi otettava kantaa siihen, kenelle merkin tekijänoikeus kuului. Lopuksi oikeuden oli myös arvioitava sitä, oliko tekijänoikeus tosiasiassa siirretty Valco Oy:lle A:n toiminnan seurauksena.
Ratkaisu
Markkinaoikeus arvioi ensin teoskynnyksen ylittymistä. Tämän osalta markkinaoikeus totesi, että vaikka liikemerkki sisältää sinänsä melko yksinkertaisia elementtejä, merkin viivakuvioiden epäsymmetrisyys ja merkin eri osien vuorovaikutus ympäröivän kehyksen kanssa muodostivat kokonaisuuden, jota oli pidettävä tekijänsä itsenäisenä ja omaperäisenä henkisen luomistyön tuloksena. Markkinaoikeus katsoi tällä perusteella, että merkki ylitti teoskynnyksen.
Tekijyyden määräytymisen osalta markkinaoikeus totesi, että vaikka Valco Oy:n hallituksen jäsenet olivat kommentoineet A:n laatimia merkin luonnoksia ja toinen hallituksen jäsenistä oli lisännyt liikemerkkiin yksittäisen pisteen, tämä ei vielä muodostanut sellaista tiivistä vuorovaikutusta ja merkityksellistä luovaa työtä, joka olisi johtanut yhteisteoksen syntymiseen. Markkinaoikeuden mukaan A:lle mahdollisesti annetut yleisluonteiset ohjeet eivät myöskään rajoittaneet merkittävästi A:n vapautta tehdä luovia ratkaisuja, eikä ohjeistus itsessään tarkoittanut sitä, että merkki olisi tehty tekijänoikeuden syntymisen kannalta riittävässä vuorovaikutussuhteessa. Kun Valco Oy oli lisäksi ilmoittanut A:n nimen merkin tekijänä saattaessaan sen yleisön saataviin, markkinaoikeus katsoi merkin tekijäksi yksinomaan A:n.
Tekijänoikeuden siirtymisen arvioinnissa markkinaoikeus korosti aikaisempaan oikeuskäytäntöön viitaten, että tekijänoikeudellisten sopimusten tulkinnassa lähtökohtana on sananmuodon mukainen tulkinta, joka käytännössä edellyttää, että tekijänoikeuden luovuttamisesta on lähtökohtaisesti sovittava nimenomaisesti. Kun tekijänoikeuden luovutuksesta ei tapauksessa ollut laadittu nimenomaista sopimusta, markkinaoikeus katsoi, ettei tekijänoikeus ollut siirtynyt Valco Oy:lle. Markkinaoikeus kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että A oli luonut liikemerkin nimenomaan Valco Oy:n käyttöä varten, ollut tietoinen sen käyttöönotosta liiketoiminnassa ja itse ehdottanut sen hakemista tavaramerkiksi. Näiden seikkojen perusteella markkinaoikeus katsoi, että vaikka tekijänoikeus ei ollutkaan siirtynyt Valco Oy:lle, A oli toiminnallaan tosiasiallisesti myöntänyt yhtiölle pysyvän oikeuden käyttää merkkiä liiketoiminnassaan sekä oikeuden hakea sille tavaramerkkisuojaa. Koska A oli myöhemmin nimenomaisesti luovuttanut merkin tekijänoikeuden sittemmin konkurssiin asetetulle BrändiBox Oy:lle, tämän käyttöoikeuden katsottiin sitovan myös BrändiBox Oy:n konkurssipesää. Valco Oy:n toiminta ei täten markkinaoikeuden mukaan loukannut konkurssipesän tekijänoikeutta, eikä Valco-tavaramerkkiä myöskään ollut tarpeen mitätöidä. Kantajan vaatimukset hyvityksestä hylättiin.
Johtopäätökset
Ratkaisu vahvistaa ensinnäkin sen vakiintuneen lähtökohdan, että verrattain yksinkertaisetkin liikemerkit ja logot voivat saada tekijänoikeussuojaa. Ratkaisun keskeisin anti on kuitenkin siinä, että se selkeyttää sekä yhteisteoksen syntymiseen että tekijänoikeuden siirtymiseen liittyvää arviointia. Ensimmäiseksi mainitun osalta ratkaisu vahvistaa, että yhteisteoksen syntyminen edellyttää todellista ja merkityksellistä yhteistä luomistyötä; pelkkä yleinen kommentointi, merkin lopullisen ulkoasun hyväksyminen tai yleisluontoisten ohjeiden antaminen eivät yksinään riitä synnyttämään sellaista tiivistä vuorovaikutusta, joka johtaisi yhteisteoksen syntymiseen.
Tekijänoikeuden siirtymisen osalta tapaus puolestaan havainnollistaa, että arvioinnissa voidaan antaa merkitystä myös osapuolten tosiasialliselle toiminnalle. Vaikka tekijänoikeuden siirtyminen kokonaisuudessaan edellyttää lähtökohtaisesti nimenomaista siirtosopimusta, ratkaisu osoittaa, että ainakin rajatumpi käyttöoikeus voi siirtyä myös konkludenttisesti osapuolten toiminnan perusteella. Tässä yhteydessä esimerkiksi tekijän tietoisuus teoksen kaupallisesta hyväksikäytöstä sekä hänen myötävaikutuksensa teokseen liittyvän tavaramerkkisuojan hakemisessa voivat olla seikkoja, jotka puoltavat käyttöoikeuden siirtymistä ilman nimenomaista sopimustakin. Huomionarvoista kuitenkin on, että vaikka tekijänoikeus voi siirtyä tällä tavoin myös konkludenttisesti, tällaisen siirtymisen arviointi on käytännössä haastavaa ja johtaa helposti tapauksen kaltaisiin erimielisyyksiin. Täten tekijänoikeuden siirtymisestä on aina suositeltavaa sopia kirjallisesti, ja tapaus korostaa tässä mielessä kirjallisen sopimuksen merkitystä.
Sitaattioikeus kuvaan – Tekijänoikeusneuvoston lausunto TN:2025:5
Keskeinen kysymys
Oliko valokuvan käyttö uutisartikkelissa oikeutettavissa tekijänoikeuslain 22 §:n siteerausoikeuden tai muiden rajoitussäännösten perusteella. Tapauksessa arvioitiin myös sitä, onko kyseessä todennäköisesti tekijänoikeuden loukkaus, mikäli käyttö ei täytä siteerausoikeuden tai muiden rajoitussäännösten ehtoja. Lisäksi arvioitiin, oliko kyseessä sellainen julkaisutapa, joka vaatisi erillisen luvan teoksen tekijältä.
Tausta
Tapauksessa oli kyse siitä, että hakijan ottama valokuva oli julkaistu M:n verkkouutisessa ilman hänen lupaansa. Kyseinen valokuva koostui kahdesta vierekkäin olevasta kuvasta, joissa esitettiin koiran hampaat ennen ja jälkeen hammashoidon. Hakija oli antanut käyttöoikeuden kyseiseen kuvaan ainoastaan koirien hammashoitoja tekevälle S Oy:lle ja ainoastaan yhtiön omassa viestinnässä käytettäväksi. S Oy oli käyttänyt valokuvaa Facebook-mainonnassaan.
M oli tehnyt vuonna 2024 artikkelin lemmikkien hammashoidosta, johon kyseinen valokuva sisältyi kuvankaappauksena. Artikkelin yleisteemana oli lemmikkien terveydenhoidon korkeat hinnat. Artikkelissa oli haastateltu eläinlääkäreitä ja erästä koirien hammashoitoja tekevää yrityksen edustajaa. M oli pyrkinyt haastattelemaan artikkeliaan varten myös S Oy:tä, mutta tämä oli kieltäytynyt haastattelusta. Koska M ei ollut saanut S Oy:ltä haastattelua, se oli käyttänyt S Oy:n muualla itse julkaisemaa materiaalia tietojensa lähteenä. Käytännössä M oli sisällyttänyt artikkeliinsa kuvankaappauksen S Oy:n tekemästä Facebook-julkaisusta, joka sisälsi hakijan valokuvan lisäksi muun muassa tietoja kyseisestä yrityksestä ja sen tarjoamista hoidoista hintatietoineen.
Hakijan mukaan valokuva oli julkaistu ilman lupaa, eikä häntä ollut mainittu kuvaajana. Julkaisussa ei myöskään ollut ilmoitettu kuvan lähdettä. Hakija katsoi, että kuva ei itsessään ollut uutinen eikä sen käyttö ollut välttämätöntä aiheen esittämiseksi. Hakija pyysi täten tekijänoikeusneuvostoa linjaamaan, oliko valokuvan käyttö tällä tavoin oikeutettavissa tekijänoikeuslain siteerausoikeuden nojalla vai muodostiko se tekijänoikeuden loukkauksen. Hakija pyysi kannanottoa myös siihen, oliko julkaisutapa sellainen, joka olisi edellyttänyt erillistä lupaa valokuvan ottajalta.
M:n toimittamassa vastineessa vedottiin siihen, että koska M ei saanut S Oy:ltä haastattelua, se joutui käyttämään yrityksen muualla itse julkaisemaa materiaalia tietojensa lähteenä. M:n mukaan mainittu valokuva toimi artikkelissa esimerkkinä siitä, millaisilla lupauksilla ja hoidoilla yritys toimii. M totesi lähteen osalta, että kuvakaappaus oli tehty laajalla kaappauksella, jolloin siinä näkyi selvästi, mistä materiaali oli peräisin.
Lausunto
Tekijänoikeusneuvosto totesi, että lausuntopyynnön kohteena oleva kuva ei tekijänoikeudellisesti arvioituna ilmentänyt tekijän teosta tehdessään tekemiä vapaita ja luovia valintoja siinä määrin, että se riittäisi ylittämään teoskynnyksen. Vaikka teoskynnys ei ylittynyt, kuva sai tekijänoikeusneuvoston mukaan kuitenkin tekijänoikeuslain 49 a §:n mukaista valokuvien lähioikeudellista suojaa.
Sitaattioikeuden edellytysten arvioinnissa tekijänoikeusneuvosto katsoi, että siteeraavan teoksen, verkkoartikkelin, ja siteeratun valokuvan välillä oli asiallinen yhteys. Tekijänoikeusneuvosto perusteli tätä sillä, että kuva on ollut kiinteä ja aiheeltaan sekä tietosisällöltään olennainen osa laajempaa kokonaisuutta eli lainattua Facebook-julkaisua. Verkkoartikkelissa oli käsitelty lainatun Facebook-julkaisun sisältöä eli koirien hammashoitoa eri muodoissaan hintoineen sekä sitä tarjoavaa yritystä. Tässä mielessä hakijan valokuva koiran suusta ennen ja jälkeen hammashoidon oli tekijänoikeusneuvoston mukaan kiinteästi liittynyt artikkelin aiheeseen.
Tekijänoikeusneuvoston mukaan lainattu Facebook-julkaisu ja siellä oleva lähioikeudellista suojaa saava kuva heijastivat lainattavan ja lainaavan teoksen välistä vuoropuhelua sekä tekijänoikeudellisesti vaadittua älyllistä vastakkainasettelua suhteessa verkkoartikkeliin. Tämä yhteys oli suora ja tiivis suhteessa artikkelin kirjoittajan omaan pohdintaan. Facebook-julkaisun ja valokuvien lainaaminen kokonaisuudessaan ja muuttumattomana nähtiin perusteltuna, sillä se mahdollisti vuoropuhelun ja vastakkainasettelun. Valokuvien käyttö oli tekijänoikeusneuvoston mukaan liitännäistä artikkelin kirjoittajan ajatukseen, eikä niitä käytetty pelkästään kuvitustarkoituksessa.
Tekijän nimen ja lähteen mainitsemisen osalta tekijänoikeusneuvosto totesi, että Facebook-julkaisun ja siinä olevien kuvien lainauksen yhteydessä oli verkkoartikkelissa erikseen ilmoitettu lähde, mistä lainaus on tehty. Lainattava Facebook-julkaisu kuvineen on myös erottunut selkeästi verkkoartikkelista, johon se on lainattu. Vaikka valokuvan ottajaa ei mainittu suoraan nimeltä, tekijänoikeusneuvoston arvion mukaan tekijän nimi ja lähde oli tapauksessa mainittu siinä laajuudessa ja sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii. Tässä yhteydessä neuvosto antoi merkitystä myös sille, että hakija oli antanut suostumuksensa S Oy:lle kuvan käyttöön sen liiketoiminnassa.
Näillä perusteilla tekijänoikeusneuvosto päätyi siihen, että valokuvan käyttö mainituin tavoin ja lähdeviittauksineen oli tapauksessa sallittua tekijänoikeuslain 22 §:n siteerausoikeuden nojalla ilman valokuvan ottajan erillistä lupaa, eikä kysymyksessä siten ollut tekijänoikeuden loukkaus.
Johtopäätökset
Lausunto ei tue merkittävää uutta linjaa oikeuskäytäntöön, mutta se korostaa entisestään siteerausoikeuden keskeisiä edellytyksiä: asiallista yhteyttä siteeraavan ja siteeratun teoksen välillä, älyllistä vastakkainasettelua sekä asianmukaista lähdemerkintää. Päätös vahvistaa, että kuvakaappausten käyttö uutisjournalismissa on lähtökohtaisesti sallittua siteerausoikeuden nojalla, kunhan siteerauksen yleiset edellytykset täyttyvät ja kuvia ei käytetä pelkästään kuvituksena. Tässä yhteydessä oikeudenhaltijan lupaa ei tarvita. Päätöstä voidaan pitää perusteltuna vahvistuksena siteerausoikeutta koskevien sääntöjen soveltumisesta myös lainatessa sosiaalisen median sisältöjä.
Toisen kuvan, nimen ja äänen luvaton käyttö ja tätä koskeva korvaus – Helsingin hovioikeuden tuomio 2025–562 S23/2115
Keskeinen kysymys
Oliko yhtiöllä ollut oikeus toteuttaa mainoskampanja yhtiön ja Pääkkösen välisen brändilähettilässopimuksen perusteella tai oliko Pääkkönen antanut suostumuksensa kampanjaan. Mikäli mainoskampanja oli toteutettu ilman Pääkkösen suostumusta, kysymys oli lisäksi Pääkköselle tuomittavasta korvauksesta ja sen määrästä.
Tausta
Jasper Pääkkönen on yksi Suomen tunnetuimmista ja kansainvälisesti menestyneimmistä näyttelijöistä. Lähde & CO Oy ("Lähde") on suomalainen osakeyhtiö, jonka päätoimiala on vaatteiden postimyynti ja verkkokauppa. Lähteen aputoiminimi on "the other danish guy", jonka kautta Lähde myy alushousuja. Pääkkönen ja Lähde neuvottelivat keväällä 2018 yhteistyöstä. Tuloksena Pääkkösen yhtiö merkitsi Lähteen osakkeita 100 000 eurolla ja osapuolet solmivat 1.8.2018 brändilähettilässopimuksen, joka oli voimassa 31.7.2022 saakka.
Asiassa oli riidatonta, että Lähde oli toteuttanut televisiossa, radiossa ja internetissä Pääkkösen nimeä, kuvaa ja ääntä hyödyntävän mainoskampanjan. Riidan kohteena oleva kuvausmateriaali oli tuotettu 9.6.2021 Peoplehood-sarjan podcast-kuvauksissa. Pääkkönen oli suostunut siihen, että kuvauksissa kuvattu haastattelu ja valokuva julkaistaan Lähteen verkkosivuilla ja että tilaisuudessa otetuista mainoskuvista yksi julkaistaan Helsingin Sanomien printtiversiossa. Riitaisia seikkoja olivat sen sijaan se, oliko yhtiöllä oikeus käyttää Pääkkösen nimeä, kuvaa ja ääntä laajemmassa mainoskampanjassa ja mikä oli asianmukainen korvauksen määrä kampanjan toteutuksesta.
Asian aikaisemmassa käsittelyssä käräjäoikeus hylkäsi Pääkkösen kanteen ja velvoitti hänet korvaamaan Lähteen oikeudenkäyntikulut. Käräjäoikeus katsoi, että brändilähettilässopimuksen "Special Events" -kohta antoi Lähteelle oikeuden käyttää Pääkkösen kuvaa mainoskampanjassa. Kohdassa sovittiin muun muassa Pääkkösen osallistumisesta erilaisiin myynninedistämistapahtumiin, kuten video- ja valokuvauksiin.
Ratkaisu
Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota, ja Lähde velvoitettiin suorittamaan Jasper Pääkköselle korvauksena tämän nimen, kuvan ja äänen luvattomasta käyttämisestä 300 000,00 euroa, sekä korvauksena oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 55 068,99 euroa viivästyskorkoineen. Lisäksi Pääkkönen vapautettiin velvollisuudestaan korvata yhtiön oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut käräjäoikeudessa. Lähde on valittanut ratkaisusta korkeimpaan oikeuteen.
Ratkaisun perustelut
Hovioikeus tarkasteli ensin brändilähettilässopimusta kampanjan perusteena. Hovioikeus totesi, että sopimuksen tulkinnan päämääränä on ensisijaisesti osapuolten yhteisen tarkoituksen selvittäminen. Lähtökohtana on sopimusasiakirjan sananmuodon mukainen tulkinta. Sopimuksen sanamuodon mukaan Pääkkönen sitoutui vain yleisellä tasolla edistämään tietoisuutta The Other Danish Guy -brändistä ja edustamaan brändiä positiivisessa valossa. Sopimuksen mukaan Lähteellä oli myös oikeus pyytää Pääkköstä osallistumaan esimerkiksi valokuva- tai videokuvauksiin sekä muihin myynninedistämistilaisuuksiin. Hovioikeuden mukaan brändilähettilässopimuksessa ei sen sijaan ollut mitään mainintaa siitä, että Pääkkönen sopimusosapuolena sitoutuisi mainostamiseen, eikä yhtiö esittänyt riittävää näyttöä siitä, että sopimusta olisi tulkittava vastoin sen sananmuotoa siten, että se koskisi myös mainoskampanjoita. Hovioikeus täten katsoi, ettei yhtiöllä ollut brändilähettilässopimuksen perusteella oikeutta käyttää Pääkköstä mainoskampanjassaan.
Sopimuksen sanamuodon tarkastelun jälkeen hovioikeus vielä arvioi, oliko Pääkkönen kuitenkin toiminnallaan antanut nimenomaisen tai hiljaisen suostumuksensa mainoskampanjan toteuttamiselle. Hovioikeus piti uskottavana Pääkkösen kertomusta siitä, ettei hän ollut antanut suostumustaan kampanjan toteuttamiselle. Pääkkösen kertomus siitä, että hän oli suostunut vain yhteen Helsingin Sanomien printtilehden mainokseen, sai tukea esimerkiksi osapuolten välisistä keskusteluista sekä asiantuntijalausunnoista. Hovioikeus katsoi näillä perusteilla jääneen näyttämättä, että Pääkkönen olisi myöskään nimenomaisesti tai hiljaisesti antanut mainoskampanjalle suostumuksensa.
Kun kampanjaa ei yllä olevin perustein voitu perustaa osapuolten väliseen brändilähettilässopimukseen tai Pääkkösen suostumukseen, Pääkkösellä oli hovioikeuden mukaan oikeus korvaukseen. Hovioikeus perusti korvausoikeuden erityisesti korkeimman oikeuden vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan henkilön valokuvan käyttäminen mainoksessa tai yleisemmin taloudellisessa toiminnassa edellyttää hänen suostumustaan ja että luvattomasta käytöstä on suoritettava kohtuullinen korvaus.
Aiemmin mainitussa oikeuskäytännössä ei kuitenkaan olla otettu kantaa korvauksen määrän arviointiin, joten hovioikeus käytti arvioinnin vertailukohtana HelHO:n ratkaisua 2007:20, jossa katsottiin, että korvauksen määrää harkittaessa lähtökohtana on se summa, jolla kuvattu henkilö olisi antanut luvan kuvansa käyttämiseen. Vertailukohtana käytettiin myös tekijänoikeuden loukkaamisesta maksettavaa hyvitystä. Hyvitystä määrättäessä on lähtökohdaksi oikeuskäytännössä vakiintunut se vastike, jolla teoksen käyttäjä olisi voinut hankkia oikeudenhaltijalta luvan käyttää teosta. Lisäksi hovioikeus viittasi Ruotsin lakiin, joka edellyttää kohtuullisen vastikkeen maksamista, jos henkilön nimeä tai kuvaa käytetään ilman suostumusta. Näiden perusteella hovioikeus katsoi, että Pääkköselle tuomittavan korvauksen määrä on arvioitava lähtien siitä, mistä summasta Pääkkönen mitä todennäköisimmin olisi suostunut mainoskampanjaan siltä osin kuin se oli toteutunut.
Korvauksen määrän arvioinnissa hovioikeus käytti vertailukohtana Pääkkösen aikaisemmin toteuttamia tv-mainoskampanjoita. Hovioikeus tukeutui myös asiantuntijoina kuultuihin artisteihin ja alalla toimiviin henkilöihin, kuten Jare Tiihoseen, Jere Virtaseen ja Joonas Wörliniin, jotka arvioivat tällaisesta mainoskampanjasta maksettavan palkkion useamman sadan tuhannen euron suuruiseksi. Lisäksi palkkiota arvioitaessa otettiin huomioon, että Pääkkönen esiintyi mainoskampanjassa alusvaatteissa, mikä voisi nostattaa palkkion määrää. Hovioikeus katsoi, ettei sillä ole aihetta arvioida Pääkkösen markkina-arvoa toisin kuin Virtanen, Tiihonen ja Wörlin ovat tehneet. Ottaen huomioon lisäksi mainoskampanjan laajuus ja sisältö sekä muut seikat hovioikeus katsoi, että Pääkkösen vaatimaa 300 000 euroa voitiin pitää kohtuullisena korvauksena mainoskampanjasta.
Johtopäätökset
Ratkaisu vahvistaa, että toisen henkilön nimen, kuvan ja äänen hyödyntäminen kaupallisessa toiminnassa vaatii aina erillisen suostumuksen ja että siitä on maksettava kohtuullinen korvaus. Ratkaisua voidaan pitää tervetulleena erityisesti siitä syystä, että Suomen laki ei toistaiseksi sisällä tällaista personallisuusoikeuksien hyödyntämistä koskevaa erillistä säännöstä. Huomionarvoista erityisesti on, että aikaisempaan oikeuskäytäntöön verraten ratkaisussa viitataan itsestä otetun valokuvan ohella nyt myös nimenomaisesti henkilön nimen ja äänen käyttöön suostumuksen ja korvauksen alaisena toimintana. Tässä mielessä ratkaisun voidaan katsoa korostavan persoonallisuusoikeuksien merkitystä laajemmin ja vahvistavan sen lakiin kirjaamattoman lähtökohdan, että henkilöllä on oikeus estää identiteettinsä ja henkilöbrändinsä käyttö taloudellisiin tarkoituksiin. Ratkaisua voidaan pitää merkittävänä myös siksi, että henkilön oikeus määrätä oman nimensä, kuvansa ja äänensä käytöstä tulee todennäköisesti korostumaan entisestään tulevaisuudessa esimerkiksi tekoälyn käytön yleistymisen myötä.
Vaikka tapaus ei suoranaisesti koskenutkaan tekijänoikeutta, ratkaisussa hyödynnettiin myös tekijänoikeudellisia periaatteita erityisesti korvauksen määrän arvioinnissa. Vertailukohtana käytettiin tekijänoikeuden loukkaamisesta maksettavaa hyvitystä, jossa lähtökohtana on, että hyvityksen määrän tulisi lähtökohtaisesti kattaa se vastike, jolla teoksen käyttäjä olisi voinut hankkia oikeudenhaltijalta luvan käyttää teosta. Tältä osin tapauksen keskeinen viesti siitä, että toisesta kuvatun materiaalin hyödyntämiseen tarvitaan aina lupa ja sen käytöstä on maksettava kohtuullinen korvaus linkittyy vahvasti tekijänoikeusjärjestelmän perusperiaatteisiin.
Mielenkiintoista kuitenkin on, että hovioikeus vaikuttaa antaneen korvauksen arvon määrittämisessä melko paljon merkitystä ulkopuolisten henkilöiden, kuten artisti Jare Tiihosen lausunnoille, joissa arvioitiin julkisuuden henkilöiden toteuttamien mainoskampanjoiden arvoa lähinnä yleisellä tasolla. On epäselvää, missä määrin tällaisesta ulkopuolisen henkilön yleisen tason arviosta on perusteltua tehdä johtopäätöksiä tämän nimenomaisen tapauksen korvauksen määrittämisessä. Kun ratkaisu ei vielä ole lainvoimainen, näihin korvauksen määrittämiseen liittyviin tarkempiin kriteereihin saatetaan vielä palata myöhemmin korkeimman oikeuden toimesta. Tässä mielessä huomionarvoista on, että yksi hovioikeuden neuvos jätti ratkaisusta eriävän mielipiteen. Kyseinen neuvos oli muilta osin samaa mieltä ratkaisun kanssa, mutta katsoi, ettei asiassa esitetty riittävää selvitystä sen tueksi, että Pääkköselle olisi varsin suurella todennäköisyydellä maksettu kysymyksessä olevan kaltaisesta mainoskampanjasta juuri 300 000 euron suuruista palkkiota. Neuvos olisi arvioinut kohtuulliseksi korvaukseksi puolet tästä, eli 150 000 euroa.
Lisätiedot
Technology, Data & IP -praktiikkamme auttaa mielellään tekijänoikeudellisissa kysymyksissä. Olethan praktiikkaan yhteydessä, mikäli sinulla herää kysyttävää tekijänoikeusasioista tai katsauksessa esitellyistä ratkaisuista.
