Krogeruksen tekijänoikeudellinen kvartaalikatsaus 2/2026
Julkaisemme kvartaaleittain tekijänoikeudellisen katsauksen, joka tarjoaa tiiviissä muodossa koosteen viimeaikaisesta tekijänoikeudellisesta oikeuskäytännöstä. Tällä kertaa katsauksessa tarkastellaan kolmea Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisua.
Löydät edellisen kvartaalikatsauksen verkkosivuiltamme: Kvartaalikatsaus 4/2025–1/2026.
Kriittisen laitoksen tekijänoikeudellinen suoja – EUT asia C-649/23 Institutul G. Călinescu
Keskeinen kysymys
Voidaanko alkuperäisestä teoksesta laadittua kriittistä laitosta pitää tietoyhteiskunnan tekijänoikeusdirektiivin (2001/29/EY) 2 artiklan a alakohdan mukaisena tekijänoikeudella suojattavana teoksena, kun alkuperäisen teoksen tekijänoikeuden suoja-aika on päättynyt ja laitoksen tarkoituksena on alkuperäisen teoksen rekonstruoiminen käsikirjoituksia tutkimalla sekä liittämällä siihen kommentteja ja kriittisiä huomautuksia?
Tausta
Asiassa oli kyse siitä, voidaanko tekijänoikeussuojan piiristä vapautuneen kirjallisen teoksen kriittistä laitosta pitää tekijänoikeudella suojattuna teoksena direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdan tarkoittamalla tavalla. Tapaus sai alkunsa professori Dan Slușanschin laatimasta kriittisestä laitoksesta, joka perustui prinssi Dimitrie Cantemirin 1700-luvulla latinaksi kirjoittamaan teokseen, jonka suomenkielinen nimi on "Ottomaanien valtakunnan nousun ja rappeutumisen historia sen synnystä nykypäivään, kolmena kirjana". Slușanschi laati teoksesta kriittisen laitoksen, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2001, ja siitä tarkistettu ja korjattu toinen kriittinen laitos vuonna 2008. Laitoksen tarkoituksena oli rekonstruoida alkuperäisen teoksen teksti sekä saattaa se korjauksin ja lisäyksin täydelliseen ja ymmärrettävään muotoon ja mahdollisimman lähelle kirjoittajansa alkuperäistä tarkoitusta.
Professori Slușanschin kuoleman jälkeen vuonna 2013 hänen perillisensä TB ja VP tekivät Institut Călinescun kanssa sopimuksen, jolla tälle myönnettiin oikeus käyttää Slușanschin laatimia Cantemirin tekstien transkriptioita ja käännöksiä sekä hänen kriittistä laitostaan osana Cantemirin tuotannon kokonaisjulkaisua. Institut Călinescu luovutti aineiston Kansalliselle tiede- ja taidesäätiölle (FNSA), joka julkaisi vuonna 2015 teoksen, johon sisältyi Slușanschin kriittisen laitoksen teksti vuodelta 2001 kopioituna. Tämän johdosta TB ja VP nostivat 8.12.2015 Bukarestin alioikeudessa kanteen tekijänoikeuden loukkauksesta Slușanschin kriittisen laitoksen osalta.
Bukarestin alioikeus katsoi, että Slușanschin kriittinen laitos oli kopioitu kokonaisuudessaan FNSA:n kokonaisjulkaisuun. Julkaisussa häneen oli viitattu vain alaviitteissä. Tuomioistuin katsoi Institut Călinescun ja FNSA:n loukanneen sekä Slușanschin moraalisia oikeuksia tulla tunnustetuksi kriittisen laitoksen tekijänä, että hänen perillisiensä taloudellisia tekijänoikeuksia, ja velvoitti vastaajat korvaamaan loukkauksesta aiheutuneet vahingot.
Vastaajat valittivat ratkaisusta Bukarestin ylioikeuteen, mutta tuomioistuin vahvisti alioikeuden tuomitseman tekijänoikeusloukkauksen, katsoen kriittisen laitoksen olevan johdannaisteos, joka perustui Slușanschin luovaan henkiseen työhön. Vastaajat valittivat tuomiosta edelleen Romanian ylimpään tuomioistuimeen, joka jätti asiassa ennakkoratkaisupyynnön EUT:lle. Ennakkoratkaisupyynnössä ylin tuomioistuin pyysi linjausta erityisesti siihen, voiko tapauksen kaltainen kriittinen laitos käytännössä saada tekijänoikeussuojaa.
Ratkaisu
EUT totesi, että kriittistä laitosta voidaan suojata tekijänoikeudella direktiivin 2001/29 2 artiklan a alakohdan nojalla vain, jos sen katsotaan olevan direktiivissä tarkoitettu teos. Jotta sitä voidaan pitää teoksena, tulee kahden kumulatiivisen kriteerin täyttyä. Näistä ensimmäinen omaperäisyyden kriteeri tarkoittaa, että teoksen on oltava tekijänsä luovan henkisen työn tulos. Tämän vuoksi teokseksi voidaan katsoa vain sellaiset osat, jotka ilmentävät tekijän luovaa panosta. Toinen kriteeri liittyy teoksen suojan kohteen tunnistettavuuteen: jotta suojan kohde voidaan tunnistaa, tulee se voida yksilöidä riittävän tarkasti ja objektiivisesti.
Omaperäisyyden kriteerin osalta EUT katsoi, että unionin oikeudessa pidetään ratkaisevana osatekijänä sitä, että kyseessä oleva kohde heijastaa tekijänsä yksilöllisyyttä ja sisältää tämän vapaita ja luovia ratkaisuja. EUT totesi, että tapauksessa omaperäisyyttä ilmensivät muun muassa kriittisen laitoksen kieliopilliset, sanastolliset, kirjalliset ja tyylilliset ratkaisut, joihin olivat todennäköisesti vaikuttaneet professori Slușanschin vuosikausien kokemus, filologinen asiantuntemus sekä hänen tuntemuksensa alkuperäisteoksen kirjoittajasta, tyylistä ja tarkoituksesta. Omaperäisyyttä voitiin tuomioistuimen mukaan arvioida myös kriittisen laitoksen kokonaisrakenteen, asettelun ja tekstin järjestelyn perusteella. EUT korosti, ettei kyseessä ollut pelkkä transkriptio, vaan professori oli korjauksin ja lisäyksin pyrkinyt saattamaan tekstin ymmärrettävään muotoon mahdollisimman lähelle Cantemirin alkuperäistä tarkoitusta, ja täten laitos ei perustunut puhtaasti teknisiin näkökohtiin. Slușanschin omaan henkiseen luomistyöhön kuuluivat myös tekstin ymmärrettävyyttä parantavat huomautukset ja kriittinen apparaatti. EUT totesi täten, että kriittinen laitos vaikutti alustavasti täyttävän omaperäisyyden kriteerin, mutta se jätti asian lopullisen arvioimisen Romanian ylimmälle tuomioistuimelle.
Suojan kohteen tunnistettavuutta koskevasta kriteeristä EUT totesi, että suojan kohteen on oltava riittävän tarkasti ja objektiivisesti tunnistettavissa, jotta sekä viranomaiset että kolmannet osapuolet voivat selkeästi ja täsmällisesti tietää, mistä suojan kohteesta on kyse. Vaikka kriittisen laitoksen sekoittumista alkuperäiseen teokseen ei tapauksessa välttämättä voitu poissulkea, EUT katsoi, että kriittistä laitosta on tarkasteltava kokonaisuutena. Näin ollen alkuperäistekstiä vastaavia osia, joiden tekstiin on mahdollisesti tehty muutoksia sekä niihin liitettyjä kommentteja, kriittisiä huomautuksia tai selityksiä, ei ole välttämättä tarpeen erotella toisistaan tekijänoikeussuojan arvioimiseksi. Tämän vuoksi EUT päätyi siihen, että Slușanschin kriittinen laitos voi kokonaisuutena tarkasteltuna olla riittävän tarkasti ja objektiivisesti tunnistettavissa olevan suojan kohde, mutta jätti tämänkin lopullisen arvioinnin kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi.
EUT vastasi yllä mainittu huomioiden ennakkoratkaisukysymykseen toteamalla, että suojansa menettänyttä teosta koskeva kriittinen laitos voidaan katsoa tekijänoikeudella suojatuksi teokseksi edellyttäen, että se on tekijänsä yksilöllisyyttä ilmentävä henkisen työn tulos ja että se voidaan tunnistaa riittävän tarkasti ja objektiivisesti. EUT korosti tässä yhteydessä, ettei tekijänoikeussuojan mahdollinen saaminen kriittiselle laitokselle kuitenkaan tarkoita sitä, että tekijä saisi teoksen alkuperäisteokselle yksinoikeutta, eikä alkuperäinen teos palaudu tekijänoikeussuojan piiriin.
Johtopäätökset
Tapauksen myötä saimme EU-tason vahvistuksen sille, että myös alkuperäisteoksen kriittinen laitos voi periaatteessa olla tekijänoikeudella suojattava teos. Ratkaisun voidaan katsoa olevan merkityksellinen akateemisen julkaisutoiminnan kannalta. Tutkijat, jotka esimerkiksi rekonstruoivat vapaaseen käyttöön siirtyneitä teoksia voivat ratkaisun nojalla vedota tekijänoikeussuojaan, kunhan heidän panoksensa ilmentää heidän vapaita ja luovia ratkaisujaan, eikä se perustu yksinomaan tieteelliseen metodiin tai teknisiin konventioihin. Huomionarvoista kuitenkin on, että käytännössä suojan saavuttaminen edellyttää usein näissä tapauksissa sitä, että alkuperäisteksti on siinä määrin epätäydellinen, että sen rekonstruoinnin voidaan katsoa edellyttävän kirjoittajalta ainakin jonkinasteista luovaa aloitteellisuutta.
Rajanveto puhtaan teknisen transkription ja kirjoittajan omaperäisyyttä ilmentävien, tekstin ymmärrettävyyttä parantavien toimenpiteiden välillä voi kuitenkin käytännössä olla melko vaikeaa. Tapausta onkin myös kritisoitu argumentoiden, että tapauksen kaltaisessa toiminnassa olisi enemmänkin kyse pitkälti teknisestä toteutuksesta, josta puuttuu tekijän aito vapaus tehdä omia luovia valintoja. Tapauksen voidaan nimittäin hieman ironisesti katsoa tarkoittavan, että pyrkimys jäljitellä toista kirjoittajaa mahdollisimman tarkasti (eli toisen tekstin rekonstruoiminen mahdollisimman lähelle sen kirjoittajan alkuperäistä tarkoitusta) voi olla merkki omaperäisyydestä. Tästä huolimatta lienee kuitenkin yleisellä tasolla melko uskottavasti perusteltavissa, että alkuperäistekstiin tehdyt muutokset sekä siihen liitetyt kommentit, kriittiset huomautukset ja selitykset, jotka täydentävät puuttuvia kohtia alkuperäistekstissä voivat periaatteessa ilmentää laatijan vapaita ja luovia ratkaisuja. Eri asia on, tarjoaako EUT:n ratkaisu riittävästi konkreettisia välineitä tämän tapauskohtaisen rajanvedon suorittamiseen. Jääkin nähtäväksi, miten Romanian ylin tuomioistuin lopulta asian ratkaisee.
Pastissin käsite – EUT asia C-590/23 Pelham II
Keskeiset kysymykset
Muodostaako tietoyhteiskunnan tekijänoikeusdirektiivin (2001/29/EY) 5 artiklan 3 kohdan k alakohdassa tarkoitettu pastissipoikkeus luonteeltaan eräänlaisen kaatoluokan, jonka soveltamisalaan kuuluu kaikenlainen taiteellinen vastakkainasettelu olemassa olevan teoksen kanssa, mukaan lukien "samplaus" (sampling)? Vai edellyttääkö pastissipoikkeuksen soveltuminen vastakkainasettelun lisäksi myös muita tunnusmerkkejä, kuten huumoria, tyylin jäljittelyä tai kunnianosoitusta? Lisäksi EUT arvioi, riittääkö pastissin todentamiseksi sen objektiivinen tunnistettavuus vai edellytetäänkö, että käyttäjän aikomuksena oli nimenomaisesti käyttää tekijänoikeudella suojattua aineistoa pastississa (subjektiviinen aikomus).
Tausta
Tapaus koski Kraftwerk-yhtyeen vuonna 1977 julkaisemaa kappaletta "Metall auf Metall". Pelham GmbH sekä sen taustalla olevat luonnolliset henkilöt SD ja UP (jäljempänä Pelham ym.) sisällyttivät kaksikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1997 julkaistulle kappaleelle "Nur mir" noin kahden sekunnin pituisen rytmisekvenssin tästä Kraftwerkin kappaleen äänitteestä. Kraftwerkin perustajajäsenet katsoivat Pelham ym. käyttäneen heidän äänitteeltään otettua materiaalia ilman lupaa ja vaativat tästä korvausta sekä kieltotuomiota.
Kanneperusteina Kraftwerkin perustajajäsenet esittivät, että Pelham ym. olivat loukanneet ensisijaisesti heille äänituottajina kuuluvaa tekijänoikeuden lähioikeutta, toissijaisesti heillä esittävinä taitelijoina olevaa lähioikeutta sekä vielä toissijaisesti perustajajäsenellä (CG) olevaa kyseistä musiikkiteosta koskevaa tekijänoikeutta. Huomionarvoista on, että tapauksen taustalla oleva riita oli kestänyt jo yli kaksi vuosikymmentä, ja se oli ennen nykyistä käsittelyä kulkenut jo kerran EUT:n ennakkoratkaisuprosessin läpi: EUT oli jo Pelham I -ratkaisussaan (C-476/17) ottanut kantaa äänitteen "samplaukseen" eli näytteenottoon. EUT linjasi tässä yhteydessä, että tapauksen kaltaisen lyhyenkin tunnistettavan ääninäytteen käyttö voi merkitä kopiointia, joka kuuluu äänitetuottajan yksinoikeuden piiriin. Pelham II:ssa asetelma siirtyikin seuraavaan vaiheeseen: EUT:ta pyydettiin käytännössä linjaamaan, että jos ääninäytteen käyttö on lähtökohtaisesti luvanvaraista, voiko se kuitenkin olla sallittua pastissipoikkeuksen nojalla ja millä edellytyksillä.
Ratkaisu
EUT lähti liikkeelle siitä, että tietoyhteiskunnan tekijänoikeusdirektiivi ei määrittele pastissin käsitettä, eikä viittaa kansalliseen oikeuteen, joten katsottiin, että kyse on unionin oikeuden itsenäisestä käsitteestä, jota on tulkittava yhdenmukaisesti jäsenvaltioissa. Tulkinnassa painotettiin sanan tavanomaista merkitystä, asiayhteyttä sekä poikkeussäännöksen tavoitetta eli oikeudenmukaista tasapainoa yhtäältä oikeudenhaltijoiden henkisen omaisuuden suojan ja toisaalta aineiston käyttäjien taiteen- ja sananvapauden sekä yleisen edun välillä.
Ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen EUT vastasi, että pastissipoikkeus ei ole niin sanottu kaatoluokka, joka automaattisesti kattaisi tekijänoikeudella suojatun aineiston kaikenlaisen luovan käytön. Poikkeuksen katsottiin sen sijaan kattavan luomukset, joissa viitataan yhteen tai useampaan jo olemassa olevaan teokseen, mutta joissa poiketaan alkuperäisistä teoksista havaittavissa olevalla tavalla, ja joissa käytetään tiettyjä teosten tekijänoikeudella suojattuja ominaispiirteitä. Pastissipoikkeuksen soveltamisen katsottiin täten edellyttävän taiteellista tai luovaa vuoropuhelua uuden luomuksen ja alkuperäisten teosten välillä. Tämän vuorovaikutuksen on tuomioistuimen mukaan myös oltava tunnistettavissa sellaiseksi. Vuoropuhelu voi EUT:n mukaan ilmetä esimerkiksi avoimena tyylillisenä jäljittelynä, kunnianosoituksena tai humoristisena ja kriittisenä vastakkainasetteluna alkuperäisen aineiston kanssa. Tuomioistuin vahvisti tässä yhteydessä nimenomaisesti, että myös tapauksen kaltainen äänitteiden "samplays" voi periaatteessa täyttää pastissin määritelmän, kunhan edellä mainitut edellytykset täyttyvät, vaikkakin se jätti tämän lopullisen arvioinnin ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.
Vaikka pastissin ei katsottu olevan kaatoluokka, se ei kuitenkaan EUT:n mukaan ollut myöskään kapeasti tulkittava poikkeus. Poikkeusta tulkittaessa olisi se sovitettava yhteen perusvapauksien kanssa oikeudenmukaisen tasapainon toteuttamiseksi. EUT rajasi täten pastissin käsitteen ulkopuolelle peitellyn jäljittelyn sekä plagioinnin, argumentoiden, että oikeudenmukainen tasapaino ei toteutuisi, jos pastissilla sallittaisiin lainattujen elementtien naamioiminen omaksi teokseksi.
Toisen ennakkoratkaisukysymyksen kannalta, eli edellyttääkö pastissin käyttö toteamusta, että käyttäjän aikomuksena oli käyttää tekijänoikeudella suojattua aineistoa pastississa (subjektiivinen aikomus) vai riittääkö, että henkilö, jolle käytetty tekijänoikeudella suojattu aineisto on tuttu, pystyy myös tunnistamaan, että kyseessä on pastissi (objektiivinen tunnistettavuus), EUT päätyi puoltamaan objektiivista tunnistettavuutta. Tuomioistuin käytännössä katsoi, että pastissisäännökseen vedotakseen ei ole tarvetta selvittää käyttäjän todellista mielentilaa tai aikomusta. EUT perusteli tätä valintaa erityisesti oikeusvarmuudella.
Johtopäätökset
EUT:n mukaan pastissi tulee siis hahmottaa myöhemmän teoksen ja aikaisemman suojatun teoksen välisen vuorovaikutuksen perusteella: myöhemmän teoksen on toisaalta viitattava aikaisempaan teokseen, mutta oltava siitä kuitenkin havaittavissa olevalla tavalla erilainen, ja sen on käytettävä aikaisemman teoksen ominaispiirteitä hyväkseen luodakseen havaittavissa olevan luovan vuoropuhelun aikaisemman teoksen kanssa. Käytännössä ratkaisu vakiinnuttaa pastissin EU-tasolla itsenäiseksi käsitteeksi ja poikkeukseksi tekijänoikeudesta. Tästä näkökulmasta ratkaisun voidaan katsoa lisäävän tältä osin esimerkiksi juuri samplaysta harjoittavien artistien oikeusvarmuutta ja parantavan niiden asemaa suhteessa aikaisempien teosten oikeudenhaltijoihin.
Mielenkiintoista on, että EUT vältti ratkaisussaan tietoisesti liittämästä pastissiin esimerkiksi nimenomaista vaatimusta huumorista. Tuomioistuimen perusteltuna tälle oli, että muutoin pastissipoikkeukselle annettaisiin helposti täysin sama ulottuvuus kuin parodiaa tai karikatyyriä koskevalle poikkeukselle, mikä vaarantaisi pastissiin itsenäisen tehokkaan vaikutuksen. Tunnustaessaan humoristisen tai kriittisen vastakkainasettelun yhdeksi pastissin ilmentymäksi EUT saattoi kuitenkin syyllistyä juuri tähän, mutta pastissin sijaan parodian osalta; kun parodia on luonteeltaan nimenomaan humoristista suhtautumista lainattuun teokseen, se vaikuttaisi monissa tilanteissa täyttävän myös EUT:n ratkaisussa vahvistamat pastissin edellytykset. Tästä näkökulmasta ratkaisua voidaankin myös kritisoida, sillä parodialle näyttäisi linjauksen seurauksena tietyissä tilanteissa jäävän melko rajallinen itsenäinen merkitys. Vaikuttaa siis siltä, että EUT pyrki välttämään pastissin sulautumisen parodiaan, mutta saattoi tätä tavoitelleessaan päätyä päinvastaiseen lopputulokseen: parodian sulautumiseen pastissiin.
Suoratoistopalvelun offline-kopioiden arviointi yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen ja yksityiskopiointikorvauksen kannalta – EUT, asia C-496/24 Stichting de Thuiskopie
Keskeinen kysymys
Kuuluvatko suoratoistopalvelun tarjoamat offline-kopiot tietoyhteiskunnan tekijänoikeusdirektiivin (2001/29/EY) 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen piiriin?
Tausta
Asiassa oli kyse ennakkoratkaisupyynnöstä, joka koski sitä, kuuluvatko suoratoistopalvelun tarjoamat offline-kopiot yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen soveltamisalaan. Tapauksessa alankomaalaiset yksityisen kopioinnin hyvitysjärjestelmästä vastaavat organisaatiot Stichting Onderhandelingen Thuiskopievergoeding (SONT) ja Stichting de Thuiskopie (SdT) vaativat HP:ltä ja Delliltä tietoteknisten laitteiden valmistajina yksityistä kopiointia koskevaa korvausta. Vaatimus perustui musiikki- ja audiovisuaalisten teosten suoratoistotilauspalveluissa tarjottaviin ilman verkkoyhteyttä käytettäviin kopioihin (offline streaming copies).
Tapauksessa offline-kopioilla tarkoitettiin suoratoistopalvelun tilaajan laitteelle tallennettavia teoskappaleita, joita voitiin käyttää ilman internetyhteyttä. Palveluntarjoaja käytännössä tallensi tilaajan valitseman sisällön laitteen muistiin siten, että palveluntarjoaja itse määritti tallennussijainnin ja asetti sen tilaajan käyttöön. Sisältö salattiin palveluntarjoajan omalla salausmenetelmällä, eikä tilaaja voinut siirtää kopiota toiseen sijaintiin tai palvelun ulkopuolelle. Offline-kopiota voitiin käyttää yksinomaan kyseisessä suoratoistopalvelussa, ja ne poistettiin automaattisesti tilauksen päättyessä. Oikeudenhaltijoilla oli lisäksi mahdollisuus määrittää, mitkä teokset olivat tilaajien saatavilla, sekä estää offline-kopioiden saatavuus tai poistaa ne käytöstä milloin tahansa.
Katsoen, ettei offline-kopioista ollut suoritettava yksityistä kopiointia koskevaa korvausta, Stichting Overlegorgaan Blanco Informatiedragers, HP ja Dell nostivat SONT:ia ja SdT:tä vastaan kanteen Haagin alioikeudessa. Tapaus päätyi lopulta Alankomaiden ylimpään yleiseen tuomioistuimeen, joka pyysi Euroopan unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua. Ennakkoratkaisukysymykset koskivat käytännössä siitä, (i) onko suoratoistopalvelun tarjoajan loppukäyttäjän laitteelle tämän pyynnöstä tekemä offline-suoratoistokopio katsottava yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen piiriin kuuluvaksi kappaleen valmistamiseksi, vaikka palvelun käyttäjä ei teknisesti voi käyttää kopiota muualla kuin suoratoistopalvelussa, ja oikeudenhaltija säilyttää teosta koskevan hallinnan ja kykenee täten mahdollisesti estämään kopion saatavilla olon; ja (ii) vaikuttaako arvioinnissa se, ovatko oikeudenhaltijat saaneet korvauksen valmistetuista offline-kopioista kopioimiseen oikeuttavan lisenssisopimuksen perusteella.
Ratkaisu
EUT totesi ratkaisussaan ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen osalta käytännössä, ettei yksityistä kopiointia koskeva poikkeus lähtökohtaisesti soveltunut tilanteeseen. EUT perusteli ratkaisuaan ensisijaisesti sillä, ettei sen mukaan offline-kopion tarjoamista voinut lähtökohtaisesti pitää kappaleen valmistamisena, vaan kyse vaikutti sen sijaan olevan enemmänkin yleisölle välittämisestä. Tämä johtui EUT:n mukaan muun muassa siitä, että offline-kopiot olivat palvelun tilaajajoukon saatavilla siten, että jokainen tilaaja pystyi saamaan teoksen saatavilleen itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana. Tuomioistuimen mukaan tällainen järjestely lähtökohtaisesti täytti yleisölle välittämisen edellytykset. Loogisesti tästä seurasi, ettei yksityistä kopiointia koskeva poikkeus soveltunut tilanteeseen, koska kyseinen poikkeus koskee nimensä mukaisesti vain kappaleen (eli kopion) valmistamista, ei yleisölle välittämistä. Asian lopullinen arviointi jätettiin kuitenkin kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi.
Tuomioistuin esitti ratkaisulleen myös vaihtoehtoisen perustelun siltä varalta, että kansallinen tuomioistuin katsoisi yllä mainitusta huolimatta asiassa olevan kyse kappaleen valmistamisesta. EUT:n mukaan tällöinkään yksityistä kopiointia koskeva poikkeus ei lähtökohtaisesti näyttäisi soveltuvan, koska poikkeuksen soveltuminen edellyttää, että kopion tekee nimenomaan luonnollinen henkilö. EUT:n mukaan offline-suoratoistossa tilaaja sai kuitenkin teknisesti pääsyn teokseen vasta sen jälkeen, kun palveluntarjoaja oli jo ensin tehnyt teoksesta kopion, eikä se täten lähtökohtaisesti pitänyt kopiota luonnollisen henkilön valmistamina.
Tuomioistuin huomautti tässä yhteydessä myös, että yksityistä kopiointia koskeva säännös on tarkoitettu ensisijaisesti suojaamaan oikeudenhaltijoita tilanteissa, joissa ne ovat menettäneet määräysvallan kopioiden valmistamiseen, eivätkä täten kykene itse estämään teostensa luvatonta käyttöä. Tapauksessa suoratoistopalvelun tarjoajat olivat kuitenkin käytännössä asettaneet ilman verkkoyhteyttä tapahtuvaan käyttöön tarkoitettujen kopioiden osalta teknisiä rajoitteita, joiden tarkoituksena oli efektiivisesti estää palvelun käyttäjiä siirtämästä tai välittämästä kappaleita suoratoistopalvelun ulkopuolelle. Lisäksi offline-kopio myös lähtökohtaisesti poistui automaattisesti käyttäjän tilauksen päättyessä ja käyttöehdoissa määrätyissä muissa tilanteissa, ja se voitiin muutenkin poistaa, jos tekijänoikeuden haltija peruutti suostumuksensa sen käyttöön. EUT:n mukaan oikeudenhaltijat olivat täten lähtökohtaisesti säilyttäneet määräysvallan teoksiinsa niiden saataville asettamisen jälkeenkin, eikä heille täten voinut lähtökohtaisesti aiheutua sellaista haittaa, jota yksityistä kopiointia koskevalla poikkeussäännöksellä on tarkoitus korvata. EUT katsoi myös tämän puhuvan sen puolesta, ettei yksityistä kopiointia koskeva poikkeus lähtökohtaisesti soveltunut.
EUT käytti soveltuvin osin samoja perusteluita vastatakseen myös toiseen ennakkoratkaisukysymykseen, eli lisenssimaksun merkitykseen poikkeuksen soveltumisen kannalta. Käytännössä EUT totesi, että mahdollisilla suoratoistopalveluntarjoajan kanssa sovituilla lisenssimaksulla offline-kopioiden valmistamisesta ei ole yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen soveltumisen kannalta ratkaisevaa merkitystä tilanteissa, joissa oikeudenhaltija on rajoittanut käyttäjien kykyä määrätä teoksista teknisillä toimenpiteillä. Sen sijaan tällöin merkitystä on ainoastaan sillä, onko oikeudenhaltija tosiasiassa säilyttänyt teoksen määräysvallan näillä teknisillä toimenpiteillä vai ei.
Johtopäätökset
Tapauksen voidaan katsoa kaventavan korvaukseen oikeuttavan yksityisen kopioinnin alaa, sillä se rajaa suosittujen striimauspalvelujen kuten Netfilixin tai Spotifyn kautta valmistetut offline-kopiot lähtökohtaisesti poikkeuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Perusteluna tässä yhteydessä toimii ensisijaisesti se, että tuomioistuin ei lähtökohtaisesti edes tulkitse tällöin tapahtuvan kappaleen valmistamista (ainakaan luonnollisen henkilön toimesta), vaan kyse on enemmänkin striimauspalvelun tarjoajan suorittamasta teoksen yleisölle välittämisestä.
Linjaus korostaa myös, että tosiasiallinen tekninen määräysvalta on yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen soveltumisen kannalta ratkaisevaa: jos oikeudenhaltijalla on tosiasiassa kyky määrätä teoksista valmistettavista kappaleista teknisin keinoin niiden saataville saattamisen jälkeen (esimerkiksi tilauksen voimassaolon perusteella), kyse ei lähtökohtaisesti voi olla yksityisestä kopioinnista, koska sen perimmäisenä ideana on korvata oikeudenhaltijalle juuri määräysvallan menetyksestä aiheutuva vahinko. Vaikka linjaus onkin tässä mielessä sinänsä loogisesti johdonmukainen, sitä voi myös pitää merkkinä yksityisen kopiointisäännöksen mahdollisesti vähenevästä merkityksestä digitaalisessa ympäristössä: kun tilauspohjaiset palvelut yleistyvät entisestään, oikeudenhaltijoiden ensisijainen väylä saada korvauksia teosten kopioinnista voi hiljalleen kanavoitua lakisääteisen hyvitysjärjestelmän sijasta lisenssimaksujen perimiseen suoraan palveluntarjoajilta.
Lisätiedot
Technology, Data & IP -praktiikkamme auttaa mielellään tekijänoikeudellisissa kysymyksissä. Olethan praktiikkaan yhteydessä, mikäli sinulla herää kysyttävää tekijänoikeusasioista tai katsauksessa esitellyistä ratkaisuista.
