Article 1 November 2017

Ympäristöoikeudessa nyt, 1. marraskuuta 2017

Hallituksen esitys keskisuuria polttolaitoksia koskevan direktiivin täytäntöönpanosta

Hallitus antoi viime viikolla esityksen ympäristönsuojelulain muutoksesta, jonka myötä on tarkoitus panna täytäntöön keskisuuria polttolaitoksia koskevan direktiivin velvoitteita. HE muun muassa laajentaisi rekisteröintivelvollisuutta nykyistä pienempiin energiantuotantolaitoksiin, joiden polttoaineteho on vähintään 1 MW. Laajennus kohdistuisi ensivaiheessa uusiin energiantuotantolaitoksiin.

Olemassa olevista 1 MW laitoksista osa on tällä hetkellä sekä rekisteröinti- että lupavelvoitteiden ulkopuolella, mutta niiden kohdalla on esitetty yli 10 vuoden siirtymäaikaa. HE:ssä on ehdotettu energiantuotantolaitosten rekisteröinnille 30 päivän määräaikaa ja muille toiminnoille määräajan lyhennystä 60 päivään. Lisäksi HE:ssä on käsitelty keskisuurten energiantuotantoyksiköiden yhteenlaskusääntöä sekä poikkeuksia polttoaineiden häiriötilanteissa.

KHO: Siirtolapuutarhan rakentaminen ei ollut erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy viitasammakon suojelusta poikkeamiselle

KHO katsoi, ettei alueen rakentaminen muodostanut sellaista erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavaa syytä viitasammakon lisääntymispaikan suojelusta poikkeamiselle, että poikkeusta suojelusta olisi voitu myöntää.

Siirtolapuutarhaa sinänsä voitiin pitää erittäin tärkeän yleisen edun eli kunnan elinvoimaisuuden kannalta hyödyllisenä, mutta ei pakottavana. Aiemmassa oikeuskäytännössä on esimerkiksi homevaurioiden vuoksi rakennettuun uuteen kouluun suhtauduttu toisin (KHO:2016:140).

Komission työohjelma vuodelle 2018

Euroopan komissio on julkaissut työohjelmansa vuodelle 2018. Ohjelmaan sisältyy jo käynnissä olevien hankkeiden täytäntöönpano, mutta myös joitain uusia avauksia.

Ympäristöoikeuden kannalta keskeiset kirjaukset koskevat erityisesti kiertotaloustoimintasuunnitelman toteuttamista, energiaunionin täydentämistä sekä elintarvikeketjun toimivuuden parantamista.

Share:
Similar articles